Nykyihminen on hyvin monitulkintainen termi.
Luonnontieteilijän näkökulmasta kyseessä on pystyssä kävelevä, puhumaan ja ties mihin jonninjoutavaan kykenevä, apinasta evoluution kautta kehittynyt nisäkäs.
Muiden eläinten vinkkelistä katsottuna puolestaan mokoma vaikuttaa kömpelöltä, hitaalta ja aivan liian helposti rähmälleen kaatuvalta otukselta, joka ei tunnu löytävän edes ravintoa luonnosta, vaan menee joka päivä jonkin ihmeellisen kivimohkäleen sisälle ja palaa sieltä kantaen lisä- ja säilöntäaineita sisältävää syötävää luonnossa hajoamattomissa pusseissa.
Yhteiskunnan silmissä ihminen on (asuinpaikastaan riippuen) suuren talouspelin nappula, jolla on yleensä jokin rooli, esimerkiksi veronmaksaja tai veronkiertäjä, säädyllinen tai rikollinen.
Nykyihminen ei itse juurikaan tiedosta omaa osaansa eikä välitä siitä, mutta kysymys kuuluu: miksi?
Vastaus on yksinkertainen.
Nykyihminen ei ehdi.
Nykyihmistä riivaa kiire ja stressi, deadlinet ja aikataulut. Opinnot on suoritettava mahdollisimman pian, jotta nykyihminen saa veronmaksajan roolin. Kuitenkaan laiska ei opiskelija saa olla, vaan kesälomat vietetään töissä, jotta vuokraisäntä ei heitä pihalle. Työelämässä pitää olla mahdollisimman pitkään ennen kuin omaksuu eläkeläisroolin. Jos töiden sijasta on lomalla, ei kuitenkaan saa olla toimettomana - loma pitää hyödyntää, siitä ei saa nauttia. Koko ajan pitää olla joko tekemässä jotain, menossa jonnekin tai ainakin suunniteltava jotain ja raportoitava siitä julkisesti, yleiskielenä hoono some.
Aina on oltava Internet-yhteyden äärellä, puhumattakaan puhelimesta, joka nykypäivänä luokitellaan taskussa kulkevaksi kameralla varustetuksi mobiilitietokoneeksi.
Nykyihmisen on jatkuvasti oltava tavoitettavissa. Mikäli ei vastaa puhelimeen, jotain täytyy olla tapahtunut, kenties onnettomuus, on vaikka hädässä. Todellisuudessa kyse mitä todennäköisimmin onkin hädästä - tarkemmin sanoen saniteettitiloissa hoidettavasta kyselytunnista tai täysistunnosta. Vaan räpläävät jotkut kosketusnäytöllisiä vehkeitään vessassakin käydessään, onhan kaikissa mahdollisissa tilanteissa osallistuttava arkikuvahaasteisiin napsimalla selfieitä.
Ubiikki mobiiliyhteiskunta ei siis jätä nykyihmistä rauhaan. Jos menneinä vuosina puhelimeen ei vastattu, oli kyseessä joko se, ettei olla kotona tai ettei haluta vastata. Kuitenkaan silloin mieltä ei pahoitettu niin nopeasti kuin nykyihminen suutahtaa tänä päivänä. Mikset vastannut, laitteesi jakaman sijainnin mukaan olit kotona juuri silloin. Yksityisyys on unohdettu, laitteet jakavat jopa mielialasi puolestasi, ellet nimenomaan kiellä niitä tekemästä niin.
Ja jottei turhan helppoa kuvaa nykyihmisen elämästä annettaisi, on muistettava kiireiden ja velvollisuuksien lisäksi elämän suorittaminen. Ihan vain olemaan ja elämään ei olla tultu. Pitää onnistua kaikessa mihin ryhtyy mahdollisimman hyvin ja on otettava vastaan haasteita.
Niin, haasteita. Arkikuvahaasteita, kuntoiluhaasteita, vatsalihashaasteita, pakarahaasteita, tipattomia tammikuita, lihattomia lokakuita, Movembereitä sekä Armpits 4 Augusteja.
Kaikki nämä haasteet tuovat ihmisen elämään paljon vaihtelua ja motivaatiota, kokeilua ja kokemuksia - sekä lisää tekemistä, lisää deadlineja, lisää menoja ja kuluja.
Sosiaalinen media onkin moisia haasteita pullollaan, etenkin kun älypuhelin käyttäjäänsä, nykyihmisparkaa koko ajan ystävällisesti niistä muistuttaa.
________________________
Yksi ironisimmista seikoista tämän tekstin kanssa on se, kuinka saatuani idean tallensin tekstin aiheen, teeman ja pääkohdat kännykkääni tekstiviestinä, koska se oli hetkellä lähin muistiinpanoväline.
